Sustain - Mioni Industrial Park
Täysin hiilineutraali yrityspuisto. Ensimmäisenä Suomessa.
Kuinka voisimme palvella?

Kasvua ja kehitystä kestävästi – Mioni Sustain

Tavoitteenamme on rakentaa Mioni Industrial Parkista täysin hiilineutraali yrityspuisto – ensimmäisenä Suomessa. Energiatehokkuus ja älykkäät ratkaisut ohjaavat kaikkea tekemistä. Ympäristöajattelu voi tuoda paitsi kustannussäästöjä tilojesi ylläpitoon, myös todellisen kilpailuedun.

Kiertotalous ja vihreät innovaatiot ovat tulevaisuuden normi, joka totetuu täällä jo tänään. Kasvuhaluisille yrityksille Mioni Industrial Parkin kumppanien kestävän liiketoiminnan ymmärrys tarjoaakin ennennäkemättömän kilpailuedun. Valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

Etelä-Karjala on maailman suurin uusiutuvan metsäteollisuuden keskittymä. Myös esimerkiksi metalliteollisuus avaa huomattavia mahdollisuuksia kestävään kehitysyhteistyöhön.

Voit hyötyä kaikesta siitä tiedosta ja taidosta, jota seudun yritykset ja tutkimuslaitokset pitävät hallussaan kestävään teollisuuteen, teknologiaan ja innovaatioihin liittyen. Täällä kun kaivetaan tilaa verkostoille, eikä poteroille.

Ota yhteyttä

Fiksua kiinteistökehitystä

Hyödynnämme edistyneitä innovaatioita ja menetelmiä rakentamisessa, kiinteistöjen kehityksessä sekä energiaratkaisuissa. Kaikki valinnat perustuvat mahdollisimman tehokkaisiin, ympäristön kannalta kestäviin ratkaisuihin. Energiatehokkuus säästää paitsi ympäristöä, myös kustannuksiasi.

Et tuhlaa energiaakaan

Mioni Industrial Parkissa virtaa oma lämmön- ja sähkönjakeluverkosto. Hyödynnämme uusiutuvia energiamuotoja: aurinkoenergiaa ja maalämpöä. Sähköautoille tarjotaan latauspisteitä. Autojen yhteiskäyttö on paitsi ympäristöystävällinen, myös kustannustehokkaampi tapa liikkumiseen. Alue tarjoaa myös mahdollisuuden sähkökauppaan. Lisää uusia ratkaisuja ympäristön ja yritysten parhaaksi syntyy jatkuvasti. 

    Jätä soittopyyntö


    LUT tarjoaa tutkimus- ja kehitysyhteistyötä

    Kansainvälisesti palkittu LUT Green Campus on yksi merkittävimmistä kumppaneistamme. Yliopisto on kiertotalouden, energia- ja ympäristöteknologian sekä innovaatiotoiminnan selkeä edelläkävijä. Tuosta osaamisesta sopivimman voimme valjastaa yrityksesi käyttöön – olipa sitten kyse tutkimuksesta, kehityksestä tai työvoimasta. Tuottavathan alueen korkeakoulut LUT ja Saimia vuosittain yli 1500 tekijää täynnä intoa ja taitoa. Autamme luonnollisesti rekrytoinnissa.

    Ota yhteyttä

    Syvenny aiheisiin. Vaikutu.

    Katso kaikki artikkelit

    Ota yhteyttä

    Kerro mitä tarvitset, niin kerromme miten saat. Palaamme vastauksen kanssa viimeistään seuraavana arkipäivänä.